Suomalainen lammastalous

Lammas kesytettiin Lähi-Idässä ensimmäisten kotieläinten joukossa 11 000 – 8 000 vuotta sitten. Suomessa ensimmäiset arkeologiset löydöt lampaiden pidosta ovat kivikauden ja rautakauden taitteessa 4 000 vuoden takaa.

Nykyiset alkuperärotumme suomenlammas, kainuunharmas ja ahvenaanlammas periytyvät näistä ensimmäisistä lammastulokkaista. Maassamme kasvatettavia tuontirotuja ovat texel, dorset, oxford down, rygja sekä uusimpina rotuina suffolk, ruotsalainen turkislammas, dorper ja itäfriisiläinen maitolammas. Puhdasrotukasvatuksen lisäksi edellä mainittuja rotuja käytetään risteytystuotannossa. Lue lisää rotusivuiltamme.

Suomalaiset lampaat kasvavat perhetiloilla. Suomessa on noin 1300 lammastilaa, joista noin puolet päätoimisia. Isoimmilla tiloilla saattaa olla jopa 700–800 uuhta. Eniten lammastiloja on Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Lammas on monipuolinen tuotantoeläin

Lihantuotannon lisäksi lampaat tuottavat villaa, turkiksia, taljoja, maitoa ja jalostuseläimiä. Lampaita käytetään maiseman- ja ympäristönhoidossa sekä maatilamatkailussa ja luontohoiva (GreenCare) -toiminnassa. Suomalaisella lampaalla on useimmiten nimi, se elää lajinmukaisesti laumassa, pääsee laiduntamaan kesäisin ja hoitaa itse jälkeläisensä.

Antibioottien käyttö suomalaisilla tuotantotiloilla on erittäin maltillista, Suomessa käytetään toiseksi vähiten mikrobilääkkeitä suhteutettuna tuotantoeläinten määrään koko EU:ssa. Mikrobilääkkeitä annetaan vain ja ainoastaan sairauksien hoitoon ja lääkitys tapahtuu aina eläinlääkärin määräyksestä ja hänen valvonnassaan.

Karitsan- ja lampaanlihan kulutus

Lammasta ja karitsaa syötiin noin 700 grammaa henkilöä kohti vuodessa. Tilastoja lukiessa on hyvä muistaa, että luvut ilmoitetaan kypsentämättömänä luullisena lihana. Luiden osuus ruhosta on noin 20 prosenttia, ja kypsennyshävikki vaihtelee 10–30 prosenttia tuotteesta riippuen.

Lampaanlihan yhteiskulutuksesta (lammas ja karitsa) hiukan yli kolmasosa on kotimaista. Karitsan osalta kulutuksen kotimaisuusaste on jotakuinkin 50 prosenttia, eli joka toinen karitsa-annos on kotimaista lihaa.

Lampaat ja luonnon monimuotoisuus

Suomilampaan pääasiallinen ravinto on nurmirehu – laitumen sekä joko kuivatun tai säilötyn heinän muodossa. Nurmet ovat monivuotisia kasveja, joiden viljely sitoo ilman hiilidioksidia kasvualustaan sekä estää peltojen maa-aineksen eroosiota ja ravinteiden valumia.

Valkuaislähteeksi tarkoitetut kasvit kuten apila ja härkäpapu sitovat ilmakehän typpeä peltomaahan ja parantavat maaperän kasvukuntoa sekä mikrobitoimintaa. Nurmiviljely sekä laidunnus mahdollistavat kestävän viljelykierron ja edesauttavat maan viljavuuden säilymistä.
.
Laidunnus auttaa luontoa, siitä hyötyvät niin kasvit kuin linnut ja hyönteisetkin. Pölyttäjähyönteisten lisääntyminen taas on edellytys koko nykyisen ravintojärjestelmän säilymiselle. Laidunnus mahdollistaa myös perinnemaisemien ja -biotooppien ylläpidon.

Perinnebiotoopeissa on eniten Suomen uhanalaisimpia luontotyyppejä kuten metsälaitumia, hakamaita ja niittyjä. Suomilampaat hoitavatkin maassamme lukuisia kansallispuistoja ja luonnonsuojelualueita.

#kumppaninaluonto #lammashoitaaluontoa #lampaatjaluonnonmonimuotoisuus

Lue lisää suomalaisesta lammastaloudesta >

Klikkaa kuvat suuremmiksi: